• 9x ruskakohteet Suomessa

    Ruskakohteet Suomessa – minne kannattaa matkata? Syksy on retkeilystä ja luonnosta kiinnostuneen kulta-aikaa, sillä luonto puhkeaa henkeäsalpaavaan väriloistoon. Ruska on tällä hetkellä parhaimmillaan etenkin Lapissa, mutta laskeutuu hyvää vauhtia myös tänne etelämpään. Vinkkaan tässä postauksessa yhdeksän omaa suosikkiani ruskaretkelle ympäri Suomea. *Kaupallinen yhteistyö: Addnature Tiedätkö mistä ruska syntyy? Luonto aloittaa valmistautumisen talveen, kun lämpötila laskee ja valo vähenee. Kasvit ja lehtipuut lopettavat yhteyttämisen, jolloin niiden lehtivihreä hajoaa ja vetäytyy varsiin, runkoihin ja jopa juuriin saakka. Vihreän alta paljastuu pääasiassa lehtien oranssinpunaista ja keltaista pigmenttiä eli karotenoideja ja ksantofyllejä. Tällaisen tieteellisen selityksen opin sopivasti tässä kuussa työkaveriltani, kun puhuimme ruskaretkistä. Inari-Saariselkä…

  • Saariston rengastie matkailuautolla

    Saariston rengastie matkailuautolla – niin matkakohde kuin matkustustapa itselle aivan uutta. Vuokrasimme viikonlopuksi Camptoon kautta matkailuauton Vantaalta ja suuntasimme ystäväpariskunnan sekä meidän Kyösti-corgin kanssa kohti syksyistä Saariston rengastietä, jossa olen halunnut käydä vuosia. *Kaupallinen yhteistyö: Camptoo Jotkut teistä saattaa muistaa, että 2-3 vuotta sitten avopuolisomme kanssa olimme todella lähellä, että meistä olisi tullut oman reissupakun omistajia. Tuo vapautta huokuva elämäntyyli hurmasi meidät molemmat Lofoottien matkan aikana, kun olimme teltan kanssa liikenteessä ja moni muu oli matkailuautoilla. Katselimme tositarkoituksella potentiaalisia vaihtoehtoja ja suunnittelin sisustusta kovaa vauhtia. Tämä unelma jäi kuitenkin ainakin nyt toistaiseksi taka-alalla oman mökin kautta. Kesäkuussa Suomeen lanseerattiin uusi…

  • Hetta-Pallas: mitä pakata vaellukselle?

    Mitä pakata vaellukselle? Heinäkuussa tein elämäni ensimmäisen pidemmän vaelluksen ja tähän valikoitui klassikkojen klassikko: Hetta-Pallas. Tässä postauksessa kerron mitä pakkasin vaellukselle ja kokemuksiani Hetta-Pallas vaelluksesta. * Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta Mietin monta viikkoa kesä-heinäkuussa mitä pakata mukaan Hetta-Pallas vaellukselle, sillä luonnollisesti en halunnut kantaa kymmeniä kilometrejä mitään turhaa mukana, mutten myöskään halunnut unohtaa mitään tärkeää rinkasta. Vastaan nyt useamman toiveisiin, sillä todella moni tämän Hetta-Pallas reissun jälkeen tiedusteli, että mitä me pakattiin ja olisi kiva saada kokonainen postaus aiheesta. Sopivasti sellainen oli suunnitteilla, joten tässä tulee vastaus toiveisiinne. Hyvillä varusteilla on suuri merkitys omaan mukavuuteen sekä yleisesti vaelluksen onnistumiseen. Useamman vuoden…

  • Muonion matka – kävimme kylässä ja ihastuimme

    Muoniossa asuu tutkitusti Suomen onnellisinta kansaa, joka hengittää maailman puhtainta ilmaa. Kesäloma huipentui Hetta-Pallas vaelluksen jälkeen Muonion matkailutarjonnasta nauttimiseen. Muonio on noin 2 000 asukkaan kylä. Pienuudessa on Muonion vahvuus – sieltä löytyy aivan kaikki tarvittava ja saat nauttia puhtaan luonnon keskellä upeista elämyksistä. Mitäpä sitä matkailija voisi muuta toivoakaan? *Kaupallinen yhteistyö: Discover Muonio ’Vahvuuksiamme ovat tutkitusti maailman puhtain ilma, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, luonnonilmiöt kuten revontulet kahdeksana vuodenaikana, monipuolinen luonto (yli 20 tunturia ja keroa, yli 200 järveä ja jokea), monipuolinen ohjattu aktiviteettitarjonta, autenttisuus, aitous, kylämäisyys sekä rauhallisuus ja hiljaisuus.’ Noilla lauseilla alkoi sähköposti, jolla minua pyydettiin kylään Muonioon. Arvaatte varmaan, ettei…

  • Elämysreitti Saimaalla: Astuvansalmen kalliomaalaukset M/S Ainolla

    Tämän kesän uutuus Saimaalla on elämysreitit Saimaalle, johon huomioni kiinnittyi heti kun nämä matkat julkaistiin. Erityisesti Astuvansalmen kalliomaalaukset kiinnosti, sillä se on Pohjoismaiden laajin maalauskokonaisuus. Kohde sijaitsee sopivasti Ristiinassa, jossa myös meidän mökkimme on. Astuvansalmen kuviot ajoittuvat  noin 4000 – 2200 eaa eli ikää näillä kuvioilla riittää.  Kalliosta on löydetty noin 80 erilaista kuvaa, joissa toistuu usein etenkin hirvi, ihminen ja vene. Kuviot sjoittuvat 4-9 m Saimaan nykyistä vedenpintaa korkeammalle, josta näkee hyvin konkreettisesti miten paljon vedenpinta on laskenut tuhansien vuosien aikana. Kuvat on maalattu joko veneestä tai muinaisen Saimaan jäältä käyttäen esimerkiksi vereen ja rasvaan sekoitettua punamultaa. Tuolla seistessä…

  • Unelmista totta: Hetta-Pallas -vaellus koiran kanssa

    Vuosia siitä on haaveiltu ja vihdoin nyt oli minun hetkeni toteuttaa pitkäaikainen unelmani eli Hetta-Pallas -vaellus, joka on Suomen tunnetuimpia vaellusreittejä. 50 kilometrin mittainen vaellusreitti mutkittelee Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa upeissa tunturimaisemissa. Kansallispuisto on Suomen ensimmäisiä. *Kaupallinen yhteistyö: Discover Muonio Meidän reissusta on nyt suurin piirtein viikko ja olen edelleen ihan mykistynyt. Osasin odottaa upeita maisemia, mutta silti tunturimaisemat vetivät minut sanattomaksi kaiken sen komeuden edessä. Vaellusreitistä noin 40 kilometriä kuljetaan puuttomalla tunturialueella ja tunturimaisemat ovat koko ajan henkeäsalpaavia. Liikkuessa kannattaa muistaa välillä kurkata olan taakse, sillä parhaimmat maisemat saattavat olla takanasi. Välillä tuntureilla vaeltaessa tuli jotenkin epätodellinen olo – olin korkeiden tunturien…

  • Mikkelin Kenkävero – aivan mieletön matkakohde Saimaalla

    Tämän kesän ensimmäinen lähimatka mökiltä toteutettu – nimittäin upeaan Kenkäveroon, joka on vanha pappilamiljöö Mikkelissä. Kirjoitin aikaisemmin blogiin puutarhamatkakohteista Suomessa ja tuolloin päätin, että tänä kesänä pitää kyllä päästä katsastamaan Kenkävero paikan päältä ja upeahan se oli. Kenkäveron historia ulottuu yli 550 vuoden taakse, jolloin 1400-luvun puolivälissä sinne rakennettiin ensimmäinen asumus papille. Viimeisen kerran Kenkävero toimi pappilana vuonna 1969 ja näin 2020-luvulla se palvelee etenkin matkailijoita ja toki myös paikallisia. Alueella on super mielenkiintoinen historia ja siihen voit tutustua laajemmin täältä. Mikkelin keskustan kupeessa Saimaan rannalta löytyvästä Kenkäverosta löydät erilaisia putiikkeja, joissa on myynnissä paikallisia käsitöitä, herkkuja ja desginia. Tiesitkö…

  • Pyhiinvaellus Suomessa: kerrassaan upea Pyhän Olavin merireitti

    Jos jotain matkaa olen koskaan odottanut, niin yksi niistä kyllä oli kesäkuun alun Pyhän Olavin merireitti. Turun Tuomiokirkolta starttaava upea pyhiinvaellusreitti kulkee Ahvenanmaan saariston kautta Ruotsiin, jossa reitti yhtyy olemassa oleviin Olavinreitteihin. Tämä reitti tarjoaa upeita luontoelämyksiä ja jokainen saa rakentaa siitä omaan aikatauluun sopivan osuuden eli koko merireittiä ei tietenkään tarvitse kerralla kulkea. *Kaupallinen yhteistyö: Pyhän Olavin merireitti Reitti on yhteensä 560,5 kilometriä pitkä ja päättyy Atlantin valtameren rantaan Norjan Trondheimiin ja se on Suomen ensimmäinen virallisiin eurooppalaisiin kulttuurireitteihin kuuluva pyhiinvaellusreitti. Maailmalla kuuluisimpia pyhiinvaellusreittejä lienee Espanjan Caminos de Santiagon polku, jossa käy satoja tuhansia pyhiinvaeltajia vuosittain. Onkin aika kiva,…

  • Kyöstin synttärit Vaakunassa: koiraystävällinen sviitti Helsingissä

    Sain viime syksynä lahjakortin Sokos Hotel Vaakunaan, joka oli umpeutumassa toukokuun lopussa. Meidän Kyösti täytti kolme vuotta tällä viikolla ja sain mitä mainioimman idean edeltävän iltana: lähdetään staycationille kaikki kolme yhdessä. Yllätyin positiivisesti, kun selvisi että Sokos Hotel Vaakunassa on myös lemmikkiystävällisiä sviittejä. Meidän Kyösti ansaitsee parasta merkkipäivän kunniaksi. *Lahjakortti saatu: Sokos Hotel Vaakuna Kyösti on ollut paljon meidän matkoilla mukana, mutta joka kerta Helsingissä staycationeilla olemme vieneet hänet hoitoon muualle. Näin jälkikäteen mietittynä en ymmärrä, miten ei olla häntä aikaisemmin napattu mukaan. Tästä lähtien Köpsi kuuluu meidän vakiokalustoon myös Helsingissä yöpyessä. Varovasti kyselin Vaakunasta, josko heillä olisi lemmikkiystävällisiä sviittejä…

  • Saimaa: täällä on mökkeilijän ja matkailijan hyvä olla

    Mökkeilyssä on menossa sukupolvenvaihdos, kun me milleniaalit ostetaan omia mökkiparatiiseja ja innolla lähdemme luomaan omaa unelmien mökkiä. Viimeisen vuoden aikana mökkikauppa onkin käynyt erityisen kuumana, kun korona on kiihdyttänyt mökkikauppaa. Kaupungeista halutaan väljemmille vesille, kuten myös mekin kun ostimme viime kesänä oman pienen palan Saimaata. *Kaupallinen yhteistyö: Laiturilla Ajatus omasta mökistä on kulkenut mukana pitkään, haaveet juontaa juurensa jopa 2000-luvun alkupuolelle. Voitte siis kuvitella miten sanoinkuvaamattoman onnellinen olin heinäkuun viimeisenä päivänä viime kesänä, kun Mikkelin Nordeassa saimme avaimet käteen meidän pieneen palaan Saimaata. Vaikka olemme käyneet paljon mökillä, joudun joka kerta nipistelemään itseäni – en osaa vieläkään oikein sisäistää asiaa.…