• Idän helmi: Patvinsuon kansallispuisto

    Idässä lähellä Venäjän rajaa löytyy yksi Suomen kauneimmista kansallispuistoista, joissa olen koskaan käynyt: Patvinsuon kansallispuisto. Vaikka olen asunut yli kaksikymmentä vuotta Pohjois-Karjalassa, kävin tässä idän helmessä ensimmäistä kertaa vasta tänä kesänä. Ja kyllä kannatti, sillä tämä Itä-Suomen erämaa oli todella henkeäsalpaava. Vietimme pari yötä telttaillen Patvinsuon kansallispuistossa, sillä halusimme rauhassa kulkea 25 kilometrin mittainen Patvinkierron ja nauttia upeasta luonnosta. Olisi voinut kuvitella, että koronajuhannuksena olisi ollut enemmänkin porukkaa, mutta saatiin olla suhteellisen rauhassa. Patvinsuon kansallispuisto on nimensä mukaan laajalti suoaluetta ja etenkin nämä alueet teki itseeni vaikutuksen. Alue onkin merkittävä suoluonnon suojelu- ja tutkimusalue. Pitkospuita pitkin oli helppoa ihastella oranssina…

  • Ideoita kotimaanmatkailuun: luontoa, ruokaa ja kylpylöitä

    Kotimaanmatkailussa on kaikille vähän kaikkea – löytyy luontoa, ruokaa, kulttuuria, urheilua, kylpylöitä ja kaupunkeja – miksei vaikka rantalomakohteitakin. Tällä hetkellä ei oikein voi muualle edes matkustaa, mutta olen itse hyvinkin sinut asian suhteen. Meillä on yli 300 000 km² verran upeita matkakohteita ja listasin niistä tähän vain murto-osan. Nappasin tähän neljä eri kategoriaa: luonto, ruoka, kylpylä ja kaupunki – itselle kolme mieleisintä asiaa matkailussa. Erityisesti luontomatkailu on noussut viimeisen parin vuoden aikana sijalle yksi itsellä. Luontomatkailu Suomessa Ruka-Kuusamon alueella sijaitsee pari Suomen suosituimmista luontokohteista: 82 km Karhunkierros ja 12 km Pieni Karhunkierros sekä tämän lisäksi alue on yksi valokuvauksellisimmista Suomessa. Kävin itse…

  • Upea Saariselkä Lapin huipulla ja Euroopan pohjoisin kylpylä

    Kaupallinen yhteistyö: Holiday Club Resorts Oy* / Lomatestaaja-yhteistyö* Saat -15 % alennuksen koodilla ’VEERA’ Holiday Clubin verkkokauppaan. Tarjous on voimassa 31.12.2020 saakka ja koskee kaikkia lomia saatavuuden mukaan. Hyvin ehtii siis vielä lomailla! 😉  Reilu tuhat kilometriä sinne on matkaa, mutta ajomatka Holiday Club Saariselän kylpylähotelliin oli kaikkien niiden kilometrien arvoinen. Neljäs lomatestaaja-matkakohde on Euroopan (ellei koko maailman) pohjoisin kylpylähotelli ja Lapin upea luonto olikin hienosti läsnä Saariselällä. Lapin ruska road tripin grande finale eli Holiday Club Saariselkä sijaitsee Urho Kekkosen kansallispuiston eli Suomen toisiksi suosituimman kansallispuiston kupeessa ja oli niin siistiä saada taas yksi rasti ruutuun Suomen kansallispuistoissa. Tavoitteena…

  • Ahvenanmaa ei ole pelkästään kesäkohde – syksyinen matka Ahvenanmaalle

    Kymmenen vuotta siinä meni, nimittäin haaveilusta Ahvenanmaalle. Olen tehnyt aikoinani matkailun restonomiopinnoissa laajan esitelmän Ahvenanmaasta ja tuolloin päätin, että haluan tuonne joku kaunis kesäpäivä. Luulin aina, että se matka tulee sijoittumaan kesälle, mutta päädyinkin Ahvenanmaalle syksyiselle pressimatkalle Visit Ålandin ja Silja Linen kutsumana. *Kaupallinen yhteistyö: Visit Åland ja Silja Line Kutsussa sain päättää mihin aktiviteettikategoriaan haluan osallistua ja ei tarvinnut miettiä nanosekuntiakaan mikä olisi minun pala kakkuani: luonto ja aktiviteetit Ahvenanmaalla. Syksyinen Ahvenanmaan luonto hurmasi täysin. En olisi välttämättä ilman tätä kutsua tajunnut ajatella paikkaa oikein muille kausille kuin kesälle, joten oli oikein silmiä avaava reissu nähdä upea ruskan väreillä…

  • Lapin road tripin yllättäjä: Holiday Club Salla ja matkavinkit Sallaan

    Aikaisemmassa postauksessa kerroin meidän Lapin road tripin ensimmäisestä stopista eli Kuusamon Tropiikista ja tällä kertaa vuorossa on meidän seuraava pysähdys eli Holiday Club Salla. Matkailualuetta yleisesti markkinoidaan ’in the middle of nowhere’ ja tämän osuvampaa lausetta en keksisi kuvailemaan Sallaa ja se on juuri paikan vahvuus – olisimme viihtyneet täällä huomattavasti pidempään. *Kaupallinen yhteistyö: Holiday Club Resorts Oy* / Lomatestaaja-yhteistyö Saat -15 % alennuksen koodilla ’VEERA’ Holiday Clubin verkkokauppaan. Tarjous on voimassa 31.12.2020 saakka ja koskee kaikkia lomia saatavuuden mukaan. Hyvin ehtii siis vielä lomailla! Itä-Lapin erämaan alueelta löytyvä Holiday Club Salla tarjoaa kylpylähotellin sekä loma-asuntoja. Tällä kertaa majoituimme loma-asunnoissa,…

  • Ruka-Kuusamo matka tulossa? Lue nämä vinkit

    Kaupallinen yhteistyö: Holiday Club Resorts Oy* / Lomatestaaja-yhteistyö* Syyskuussa startattiin avopuolison ja koirien kanssa auton nokka kohti Lappia ja pysähdyttiin ensimmäiselle kylpylästopille Rukan holleille eli Holiday Club Kuusamon Tropiikkiin. Olin täällä käynyt joskus yli 20 vuotta sitten, joten oli mielenkiintoista päästä lillumaan pitkästä aikaa Kuusamon Tropiikin lämpöön. Meidän Lappi road trippi oli osana pidempiaikaista Lomatestaaja-yhteistyötä Holiday Clubin kanssa, jonka puitteissa vierailin kesänä Saimaan upeassa Holiday Clubissa. Tuumailin tuossa loppukesästä, että olipas hölmöä aloittaa yhteistyön toteutus parhaimmalla Holiday Clubilla Saimaalla, mutta nyt en kyllä enää osaa päättää mikä Holiday Clubeista on ollut paras tähän mennessä. Kaikki kylpylähotellit ovat niin erilaisia ja…

  • Kaupunkiloma Tampereella – paras vaihtoehto Suomessa

    Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere & Forenom / #MyHomeTampere Viime kuussa oli harvinaista herkkua ohjelmassa eli kaupunkiloma Suomessa Tampereella. Yleensä helposti tulee lähdettyä ulkomaille kaupunkiloman kuvat silmissä, mutta miksi lähteä kauas kun sellainen löytyy ihan läheltä? Hain alkuvuodesta mukaan Visit Tampereen ja Forenomin #MyHomeTampere -yhteistyöhön mukaan, jossa meille suunniteltiin meidän näköinen viisipäiväinen ohjelma. Ei ollut kuin nauttia Tampereesta! Kun aloimme suunnittelemaan yhteistyötä, toivoin saunoja (ollaanhan Suomen saunapääkaupungissa), herkullista ruokaa, luontoelämyksiä sekä urbaania kaupunkikulttuuria. Toiveisiin vastattiin ja vietimme todella kivan loman Tampereella. Parasta oli myös se, että saatiin napata Kyösti mukaan matkalle. Pyritään mahdollisimman usein matkustamaan koiran kanssa – onhan hän meidän…

  • Holiday Club Saimaa ystävän kanssa – ei vain lapsiperheiden matkakohde

    Kaupallinen yhteistyö: Holiday Club Resorts Oy* / Lomatestaaja-yhteistyö* Saat -15 % alennuksen koodilla ’VEERA’ Holiday Clubin verkkokauppaan. Tarjous on voimassa 31.12.2020 saakka ja koskee kaikkia lomia saatavuuden mukaan. Moni saattaa mieltää Holiday Club Saimaan suurimmalta osin lapsiperheiden kohteeksi, mutta tämän ajatuksen haluan teilata heti: Holiday Club Saimaa oli täydellinen matkakohde minun ja ystävänäni ensimmäiselle yhteiselle matkalle. Matkan agenda meillä oli hyvin yksinkertainen: hyvää ruokaa, viiniä, kylpylää, saunoja, naurua, pitkiä yöunia, Saimaan upeaa luontoa sekä lähiseudun kirppareihin tutustumista ja Imatrankoskien ihastelu. Kaikki odotukset täyttyi. Holiday Club Saimaa löytyy luonnollisesti nimensä mukaan Saimaan rannalta Lappeenrannan ja Imatran välistä Rauhasta. Itse miellän Saimaan…

  • Telttaretkelle Helsingistä: Liesjärven kansallispuisto

    Olen asettanut itselleni tavoitteen: käyn kaikissa Suomen kansallispuistoissa elämäni aikana. Meillä on kaiken kaikkiaan neljäkymmentä kansallispuistoa, joista olen käynyt noin kymmenessä eli nähtävää riittää vielä. Tehtiin hiljattain yön yli retki Liesjärven kansallispuistoon telttaillen. Tällaisista retkistä on täydelliset kesämuistot tehty, suosittelen lämpimästi. Kanta-Hämeestä (Karkkila, Somero, Tammela) löytyvä Liesjärven kansallispuisto soveltuu hyvin päiväseltään retkikohteeksi pk-seudulta, sillä Helsingistä matkaa on noin sata kilometriä. Koska me tykätään telttailusta, pakattiin vähän enemmän tavaraa mukaan ja nautittiin myös hyvistä yöunista Liesjärvellä. Vuonna 1956 perustetun kansallispuiston reitit lähtevät Pirttilahden, Kopinlahden, Lehdoksen, Sikomäen, Peukalolamminkankaan ja Korteniemen pysäköintialueilta. Me pysäköitiin yöksi Kopinlahteen, josta oli reilun kilometrin mittainen matka Savilahteen, jossa…

  • Voiko kesäisempää paikkaa olla Suomessa kuin Saimaa?

    En äkkiseltään osaisi suositella idyllisempää Suomen paikkaa kuin Saimaan alue. En tiedä miten tämä helmi on joka kesä jäänyt itselle vähäisemmälle huomiolle ja olen matkaillut alueella vain kaikkina muina vuodenaikoina. Nyt tämä iso virhe on korjattu ja takana on yksi parhaimmista matkoista Suomen kesässä. Tämä vuosi erityisesti on kotimaan matkailulle omistettu varmaan meillä kaikilla, joten kokosin tähän postaukseen omat matkavinkkini Suomen suurimman järven matkailumaisemiin. *Kaupallinen yhteistyö: Visit Saimaa (Halla Resort, Tertin Kartano, Ollinmäen viinitila, LakelandGTE ja Sahalahti Resort) Saimaa matkailualueena on hurjan suuri ja sieltä löytyy paljon erilaista tekemistä. En usko, että olen ainoa jolla tekee hankaluuksia päättää mitä Saimaalla…