Kaikkea sitä tapahtuu, sillä ajattelin etten koskaan kirjottaisi tällaisesta aiheesta tänne. Ratsastaminen. Kesäloma päätettiin tänä vuonna Kolin kansallispuistoon ja Paimentuvan järjestämään ratsastukseen islanninhevosilla.
Periaatteessa voisi sanoa, että oon aivan keltanokka hevosten suhteen – sillä viimeksi oon tainnut ratsastaa joskus ala-asteella. Siitä piti tulla harrastus mulle, mutta olin harmikseni järkyttävän allerginen ja se harrastus piti jättää lyhyeen. Nyt uhmasin suurempia voimia, sillä lähdin kokeilemaan ratsastusta vuosien jälkeen.
Oli lauantaiaamu, kun ajateltiin äidin kanssa Joensuussa, että keksitään jotain hauskaa tekemistä ja yllätetään nukkuva Jussi jotenkin. Otin yhteyttä Paimentupaan ja jo parin tunnin varoitusajalla saatiin sovittua meille tunnin mittainen maastovaellus, joka sopii siis täydellisesti myös ensikertalaisille. Ihan mahtavaa, että meille löytyi aika. Heillä on myös varauskalenteri, mutta se ei taida olla ihan ajantasalla etenkään näin nopealla varoitusajalla.
Minimikoko on kaksi henkilöä ja yhden tunnin maastoratsastus maksoi 35 euroa, jossa matkaa kertyi 2-2,5 kilometriä. Valikoimasta löytyy 3,5 tunnin eli 12-18 kilometrin pituisia maastoratsastuksia retkieväineen. Hinta oli hyvin kohtuullinen näissäkin eli 80 euroa. Pakkasraja joillekin heidän reiteille on jopa -20 astetta, joten Kolilla pääset ratsastamaan ympäri vuoden.
Oon joskus 2010-luvun alussa käynyt tutustumassa Paimentuvan toimintaan matkailun restonomin opintojen aikana (tehtiin valehtelematta varmaan 100 opintomatkaa Kolille ja sitä kautta mun rakkaus Kolille on aikoinaan syttynyt) ja oli kiva käydä kurkkaamassa miten paikalla nykyisin menee.
Kyselin myös, että miten Kolin suosio näkyy heillä Paimentuvassa ja omistaja (?) kertoi, että suosio Kolilla on noussut todella rajusti ja usein joutuu myymään ei-oota erityisesti heidän majoitustoiminnan suhteen. Kuinka siistiä heidän kannaltaan, tuli hyvä fiilis heidän puolesta.
Paimentupa löytyy matkan varrelta, kun ajat kohti Ukko-Kolin huippua eli Break Sokos Hotel Kolin (joka on btw mun lempparihotelli Suomessa) parkkipaikalle. Ratsastusmaasto on siis Kolin kansallispuiston vaaramaisemissa, kyllä kelpasi. Paimentuvalle saapuessa meidät otettiin vastaan ja lähdettiin tutustumaan meidän hevosiin sekä varusteisiin.
Olin aluksi lievästi sanottuna kauhuissani, sillä aloin yhtäkkiä pelkäämään hevosia. Kun laitoin silmät kiinni, niin pystyin hyvin kuvittelemaan kuinka hevonen potkaisee mua, kun en osaa käsitellä sitä tai että kuinka roikun hevosen vatsassa, kun luiskahdan satulan kanssa ylösalaisin. Pieni paljastus etukäteen: näin ei kuitenkaan käynyt. 😀
Meidän ratsastusopettaja neuvoi onneksi tosi hyvin meitä ja helpotti mun jännitystä. En siis kuollaksenikaan muista hänen nimeään, mutta hän oli mitä hurmaavin persoona saksalaisjuurineen. Hän oli ehdottomasti iso tekijä sen suhteen, kun mun jännitys tasaantui.
Lähdettiin kentällä harjoittelun jälkeen maastoa, aluksi tietä pitkin. Kierrettiin joku lenkki metsän ja muutaman vanhan pihan läpi. Juuri sopivan mittainen ensikertalaiselle. Ehdottomasti sellainen kokemus, jota olisi joskus kiva päästä kokeilemaan lisää. Ehkä ensi kerralla pakkaan mukaan silti allergialääkettä – vaikka tällä kertaa silmät ei turvonnut ihan umpeen, mutta pelkkä silmien kutina ja punoitus oli jo ihan tarpeeksi.
Oon kyllä niin iloinen, että ’keksittiin’ jälleen kerran uusi tapa kokea ihanaakin ihanempi Kolin kansallispuisto. Mitähän sitä seuraavaksi keksisi Kolilla – ideoita?
Kelpaisiko sulle ratsastus Kolin kansallispuistossa?
Veera
Seuraa Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogia:
Facebookin (@Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa), Instagramin (@veerapirita) , Bloglovinin tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3
Olen niin kauan halunnut käydä Kolin kansallispuistossa… Vaikuttaa niin rauhalliselta paikalta! 🙂
Koli on kyllä ihana paikka! Rakastan kaikkea siellä. Suosittelen Hanna! 💕
En käsitä, miten pystyin Kolilla ohittamaan tuon paikan! Sittemmin ystäväni vinkkasi minulle, että kai lähdetään Kolille ratsastamaan joku päivä ja tottakai mennään. Hevoset olivat varmaan kilttejä ja hyvin koulutettuja? Olen muuten itsekin pahasti allerginen hevosille ja kohta lähdössä Uuteen-Seelantiin töihin hevostilalle kahdeksi viikoksi. Katsotaan, pihiseekö henki vielä sen jälkeen…( Tai jos se jotain, niin pihisee.)
Joo oli tosi kilttejä ja koulutettuja, pelkäsin aluksi juuri noita seikkoja. Etenkin mun hevonen oli kuulemma kaikista helpoin ja yksinkertaisin tapaus. 😀 Allergialääkkeitä vaan Katja mukaan, ihanaa Uutta-Seelantia!
Minä niin ihastuin Koliin sinä sumuisena syksyisenä päivänä, kun siellä olin pari vuotta sitten, että kyllä vain haaveilen palaavani. Kiva tietää, että siellä on lähistöllä muutakin puuhaa, vaikka toisaalta kyllä kansallispuistosta riittäisi varmaan toiseksikin kerraksi. 🙂 Mun kokemukset (tasan kaksi) hevosista ovat kyllä sitä luokkaa kamalia, että tuollainen tosi rauhaisa meininki saisi olla seuraava ratsastuskokemus.
Muistankin lukeneeni Kolista sun blogista juttuja. Koli on kyllä ihana paikka. Joo, siellä on tosi paljon kaikkea tekemistä, melkein voisi sanoa että taivas on rajana. Hehh, tää Paimentuvan meno on varmasti sopivan leppoisaa, jos takana on kamalia kokemuksia. 😀
Tänne mä suuntaan aivan varmasti, kun Kolille asti selviän. Meillä on perheessä ollut hevosia aina, ja rakastan ratsastusta. Hirveästi en oo sitä harrastanut, mutta kyllä tallihommat jonkin verran tuttuja on ja hevoset on jotenkin tosi rauhottavia <3 Haluisin vastaavalle myös Islantiin, mutta sellaselle 2-4 päivän reissulle. Vois käydä testaan ratsastustaidot täällä ennen tollasen pitkän ratsastusreissun koittamista 😀