Tajusin eilen kirjoittaessani viimeisintä postaustani 17 x totuus kuvan takaa matkoilta, jossa yhdessä kuvassa oli ihana kuva Baganista etten ole kirjoittanut tänne mitään kunnollista Baganista, Myanmarista! Yhdessä postauksessa olen jakanut vinkit temppeleihin Baganissa, jossa on hyvä ihastella auringonlaskut ja -nousut. Kuitenkaan varsinaista Bagan fiilistelyä ei ole, joten täältä pesee! Kaikki meidän kohteet Myanmarissa (okei, epäonnistunutta Tachileikia lukuunottamatta) oli todella, todella, todella ikimuistoisia ja upeita paikkoja. En osaa oikein laittaa paremmuusjärjestykseen paikkoja, mutta pakko kyllä myöntää että Baganissa oli sitä jotain. Liekkö se jokin johtui Baganin upeista temppeleistä ja siitä fiiliksestä, mikä siellä oli valtasi ainakin minut. Bagan oli aikoinaan yksi…
-
-
Vietnam on ehdottomasti mun suurin suosikki Kaakkois-Aasiassa. Voisin sanoa, että maa on tullut suhteellisen tutuksi mulle, sillä olen reissaillut ympäri Vietnamia sekä asunutkin hetken Huessa viime vuonna. On ollut jotenkin aistittavissa, että Vietnamin suosio nousee ja nousee koko ajan matkakohteena ja en ihmettele yhtään – onhan Vietnam uskomattoman mielenkiintoinen ja monipuolinen! Ajattelin jakaa teille mun kokemuksia jälleen kerran Vietnamista ja kertoa kymmenen syytä, jonka takia Vietnamiin kannattaa matkustaa. Varo vaan, saatat rakastua maahan! 1. Pohjois-Vietnamin upeassa luonnossa trekkailu Oikeasti, jos et nyt ole suurin piirtein toinen jalka haudassa niin ok, mutta muussa tapauksessa suuntaa Pohjois-Vietnamiin trekkausretkelle! Kerta kaikkiaan elämäni…
-
Oonkin teille aikaisemmin kertonut, että matkailun restonomi opintonjeni aikana vietin lukukauden vaihdossa Kuala Lumpurissa. Malesia oli ihana maa kaikin puolin – paitsi kiinalainen ruoka oli todella pahaa ja luista, mutta muuten en keksi mitään pahaa sanottavaa Malesiasta! Malesian voi selkeästi jakaa kahteen osaan: Länsi-Malesiaan, joka on Thaimaan ja Singaporen välissä sekä Itä-Malesiaan, joka on osa Borneota Indonesian ja Brunein kanssa. Molemmat tuli tutuiksi ja mun lemppari saaret löytyy tuolta Länsi-Malesiasta vaikka kyllä Sarawakista ja Sabahista Borneosta aikamoisia biitsihelmiä löytyikin! Vaikka Kuala Lumpur oli kiva, silti eniten mut hurmasi kuitenkin Malesian saaret, joissa käytiin tuon lukukauden aikana. Kohteet oli suhteellisen autenttisen…
-
Katsotaan, alkaako aika kultaamaan muistoja sillä päätin jakaa mun vinkit Kuala Lumpuriin! Olin opiskeluaikoina Malesiassa vaihdossa yhden lukukauden verran Taylor’s Universityssä, joten voisi sanoa, että Kuala Lumpur tuli hyvinkin tutuksi tuona aikana. Kuala Lumpur ei oo mun lemppari kaupunkeja Kaakkois-Aasiassa, mutta siellä riittää kyllä silti paljonkin erilaista tehtävää ja nähtävää. Kuala Lumpur – lyhyesti KL on yksi Kaakkois-Aasian lentojen risteyspaikka, joten täältä on hyvä jatkaa matkaa muualla Kaakkois-Aasiaan. Tai tutustua Malesian sisäiseen matkailuun, josta löytyy muuten ihan hulluna kaikkia kivoja kohteita – mainittakoon vaikkapa tähän väliin Tioman, Perhentian, Kota Kinabalu, Cameron Highlands, Penang ja Langkawi. KL on siinä hyvä kohde, että se…
-
Kaakkois-Aasia kuuluu matkailun näkökulmasta alueeseen, josta tiedän eniten ja jossa on matkaillut eniten. Kaakkois-Aasia on hurmannut mut kauniilla luonnollaan, ihanan lämpimällä ilmastollaan, rennolla tunnelmallaan eikä ollenkaan haitaksi ole sekään, että Kaakkois-Aasia on erittäin edullinen matkakohde. Metsästän lähes aina matkoillani sitä ihaninta rantaparatiisia ja täältähän näitä löytyy roppakaupalla! Tällä kertaa ajattelin jakaa teille mun omat suosikki rantalomakohteet. Monen monta rantaa mulla on vielä näkemättä Kaakkois-Aasiasta, eniten ehkä kaipailisin Filippiinien suuntaan. Sen tiedän, että tänne mun on ehdottomasti päästävä ja Filippiinit kuuluukin mun travel bucket listiin. Pääsin vihdoinkin viime vuonna Myanmariin, joka kuului myös tähän samaiseen listaukseen. Vielä olisi muutama kohde yliviivattavana listalta – nyt…
-
Vietnamissa tuli reissailtua viime vuoden loppupuolella hyvinkin kattavasti ja suurimman osan ajastani vietin Vietnamin entisessä pääkaupungissa Huessa, joka on ollut myös Vietnamin viimeisten kuninkaiden koti. Voisi sanoa, että Hue on tärkein kaupunki Vietnamissa mitä tulee historiaan ja nähtävää tässä pienessä kaupungissa riittää hyvin moneksi päiväksi. Huen voi jakaa kahteen osaan, jonka jakaa Parfyymi-joki – suurin osa turisteista majoittuu joen eteläpuolella, josta löytyy lähes kaikki majoitukset, ravintolat, kahvilat, baarit, matkatoimistot, putiikit ja kauneushoitolat. Me asuttiin noin 500 metrin päässä turistialueesta vietnamilaisessa omakotitalossa, sillä Jussi koulukavereineen oli vaihdossa Huessa. Miten Hueen pääsee? Helposti, sillä sinne voit matkustaa edullisesti lentäen, junalla tai bussilla esimerkiksi…
-
Niin monta tarinaa, niin monta asiaa vielä kertomatta Vietnamista teille! Meidän reppureissun aikana koettiin vaikka mitä ihania ja uusia kokemuksia, jotka on vielä täysin jakamatta teille ja raotetaan vähän lisää Vietnamia Huén Kielletyn kaupungin kautta, joka on ehdottomasti Huén suosituin turistinähtävyys. Mielestäni et voi sanoa käyneesi Huéssa, jos et ole käynyt Kielletyssä kaupungissa eli ”The Imperial city and the Fordbidden Purple Cityssä” Hué on heittämällä Vietnamin tärkeimpiä kaupunkeja, kun mietitään historiaa – kaupunki tarjoaa eniten mahdollisuuksia histoariannälkäiselle Vietnamissa. Hué kuuluu myös Unescon maailmanperintökohteisiin. Yleensä itse en ole mikään super kiinnostunut erittäin historiallisista kohteista, mutta Huesta kyllä kieltämättä tykkäsin tai voisiko sanoa…
-
Julkaisin tässä aikaisemmin oman artikkelin Balista ja huomasin ilokseni, että se on noussut suostituimpien postauksieni joukkoon. Syystäkin, sillä Indonesia on aivan ihana maa! Lupasin jo tuolloin, että kirjoitan oman jutun kolmesta pienestä paratiisisaaresta, jotka sijaitsee aivan Balin naapurissa. Mun mielestä näitä kolmea kaunokaista ei kannata jättää väliin Balilla lomaillessa ja hyvin usein olen itse viettänyt enemmän lomapäiviäni täällä kuin itse Balilla. Sain myös lisäksi useita pyyntöjä Gili-saarista, joten tästäpä lähtee! Kirjoitinkin aikaisemmin Bali-postauksessani, että valkoista hiekkaa ja unelmarantoja etsivä saattaa pettyä Balilla. Ei hätää kuitenkaan täällä, sillä Gili-saarilla tähän ongelmaan ei joudu törmäämään vaan hiekkarannat on ihanan valkoisia ja meri on…
-
Myanmarin mystinen, sulkeutunut ja suhteellisen alkeellinen maa hurmasi mut täysin reppureissullani. Olin pitkään odottanut matkustamista tänne ja maa todellakin ylitti odotukseni. Meillä oli Myanmarissa aikaa reilu kaksi viikkoa – ja olisin voinut ottaa toiset kaksi viikkoa lisää siellä vaikka heti. Lonely Planetkin listasi myös Myanmarin Suomen kanssa samalle My best in travel 2017 countries-listalle. Ei yhtään hullumpi maku Lonely Planetilla! Myanmar sijaitsee Kaakkois-Aasiassa ja sen rajanaapureina on Thaimaa, Laos, Intia, Bangladesh ja Kiina. Pinta-alaltaan maa on Kaakkois-Aasian suurimpia. Myanmarista käytetään lisäksi nimitystä Burma – eräät valtiot kuten Yhdysvallat, Kanada ja Iso-Britannia käyttävät valtiosta edelleen jälkimmäistä nimeä vastalauseena sotilashallinnon määräämälle nimenmuutokselle. Myanmar on erittäin köyhä…
-
Laos on kyllä yksiä herkullisimpia maita, missä oon käynyt. Ruoka oli oikein maistuvaa maassa ja erityisesti street foodia pääsi nauttimaan maassa erittäinkin helposti ja halvalla. Lao-keittiö eroaa suhteellisen paljon muihin Kaakkois-Aasian maihin verrattaessa. Lao-keittiö on saanut myös hitusen vaikutteita Ranskan siirtomaa-ajalta. Laolaisen keittiön peruspilarina on puuroutuva riisi eli ”sticky rice”, jota hyvin usein syödään sormin kastaen riisiä erilaisiin kala- ja chilikastikkeisiin. Vaikka osa ruuista syödään käsin, ruokailuvälineitä käytetään lisukkeina tarjottavien lihojen ja kasvisten syömiseen. Laosissa käytetään myös syömäpuikkoja jossain määrin. Kansallisruoka on nimeltään Laap, joka on mausteinen sekoitus marinoitua lihaa tai kalaa sekä kasviksia ja yrttejä. Laosilainen ruokakulttuuri on…