Tässä elämäntilanteessa tuntuu hassulta kirjoittaa matkavinkkejä Miamiin, mutta minulla on kyllä vahva luotto, että vielä joku kaunis päivä matkustaminen ulkomaille on ajankohtaista. Viimeisin matkani kaukomaille ennen koronaa oli Miami ja Karibian risteily ja tältä reissulta on jakamatta monta matkavinkkiä – yksi niistä on Venetian Pool. Kuuluisan Coral Gablesin alueella sijaitseva Venetian Pool oli mukavaa vaihtelua Miamin rantoihin, joissa itsessään ei ole myöskään mitään vikaa. Vaihtelu kuitenkin virkisti ja oli kiva uida ilman hiekkaa välillä. Törmäsin Venetian Pooliin puolivahingossa, kun googlettelin Miamissa hotellin uima-altaita, jonne saisi mennä pääsymaksua vastaan. Moni niistä oli helposti vähintään 50 dollaria, joten siinäkin mielessä tämä paikka sopi…
-
-
Miamin Wynwood ihastutti itseäni aikalailla tarkalleen vuosi sitten, kun olimme Miamin kaupunkilomalla sekä Karibian risteilyllä. Matkasta jäi monta postausideaa takataskuun, joita ajattelin jakaa pitkin tätä vuotta. Kuitenkin tänä vuonna on tuntunut hölmöltä kirjoittaa matkavinkkejä paikkaan, jonne ei kukaan oikein pääse ja siksi ulkomaan vinkkejä on ollut suhteellisen vähän blogissani. Nyt ajattelin viskata tämä ajatukseni romukoppaan. Onneksi Miamiin varmasti vielä jossain vaiheessa pääsee (ja sitten voit palata tähän postaukseen uudestaan 😉 ) sekä haaveilu on aina sallittua, joten lähdetääs värikkääseen katutaiteen täyttämään kaupunginosaan eli Wynwoodiin. Moni majoittuu Miamissa South Beachin läheisyydessä, me tehtiin tässä poikkeus sillä löydettiin todella kiva Airbnb-asunto 10 minuutin…
-
Kotimaanmatkailussa on kaikille vähän kaikkea – löytyy luontoa, ruokaa, kulttuuria, urheilua, kylpylöitä ja kaupunkeja – miksei vaikka rantalomakohteitakin. Tällä hetkellä ei oikein voi muualle edes matkustaa, mutta olen itse hyvinkin sinut asian suhteen. Meillä on yli 300 000 km² verran upeita matkakohteita ja listasin niistä tähän vain murto-osan. Nappasin tähän neljä eri kategoriaa: luonto, ruoka, kylpylä ja kaupunki – itselle kolme mieleisintä asiaa matkailussa. Erityisesti luontomatkailu on noussut viimeisen parin vuoden aikana sijalle yksi itsellä. Luontomatkailu Suomessa Ruka-Kuusamon alueella sijaitsee pari Suomen suosituimmista luontokohteista: 82 km Karhunkierros ja 12 km Pieni Karhunkierros sekä tämän lisäksi alue on yksi valokuvauksellisimmista Suomessa. Kävin itse…
-
Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere & Forenom / #MyHomeTampere Viime kuussa oli harvinaista herkkua ohjelmassa eli kaupunkiloma Suomessa Tampereella. Yleensä helposti tulee lähdettyä ulkomaille kaupunkiloman kuvat silmissä, mutta miksi lähteä kauas kun sellainen löytyy ihan läheltä? Hain alkuvuodesta mukaan Visit Tampereen ja Forenomin #MyHomeTampere -yhteistyöhön mukaan, jossa meille suunniteltiin meidän näköinen viisipäiväinen ohjelma. Ei ollut kuin nauttia Tampereesta! Kun aloimme suunnittelemaan yhteistyötä, toivoin saunoja (ollaanhan Suomen saunapääkaupungissa), herkullista ruokaa, luontoelämyksiä sekä urbaania kaupunkikulttuuria. Toiveisiin vastattiin ja vietimme todella kivan loman Tampereella. Parasta oli myös se, että saatiin napata Kyösti mukaan matkalle. Pyritään mahdollisimman usein matkustamaan koiran kanssa – onhan hän meidän…
-
Juhannuksena ostimme yllättäen ensimmäisen Karibian risteilyn joulukuulle ja tähän samaan yhteyteen päätettiin sitten yhdistää myös kaupunkiloma Miamiin. En ollut koskaan erityisemmin toivonut varsinaisesti lomaa juuri Miamiin, mutta tilaisuuteen piti totta kai tarttua – lähtihän meidän risteily täältä. Nyt tämän matkan jälkeen toivon suuresti, että voi kunpa pääsisin takaisin. Miami yllätti täysin, se oli juuri minunlainen kaupunkilomakohde. Mun mielikuvat Floridan toiseksi suurimmasta kaupungista perustui lähinnä muutaman ajatuksen ympärille: Dexterin tv-sarjaan ja sen murhauksiin (oli muuten pakko aloittaa kyseinen sarja uudestaan Miamin jälkeen), Will Smithin Miami -biisiin sekä Horatio Caneen C.S.I. Miamista tukka hulmuten Miamin lämmössä. Eli siis aika olemattomat mielikuvat vai…
-
Pietari on pidemmän aikaa ollut mielessä matkakohteena, sillä aikaisemmasta kerrasta Pietariin on aivan rikollisen pitkä aika – melkein kymmenen vuotta. Osallistuin Moby SPL:n järjestemälle viisumivapaalle päivä Pietarissa -risteilylle ja tämä oli mitä mahtavin tapa helpottaa Pietari-kuumetta. *Lehdistömatka Pietariin, jonka järjesti: Moby SPL En ole koskaan varsinaisesti ollut mikään himoristeilijä, mutta otin haasteen vastaan Pietarin kuvat silmissä ja pakko sanoa, että yllätyin positiivisesti M/S Princess Anastasialla Pietariin seilaamisesta. Toisaalta, tämä oli myös hyvää harjoittelua tulevaan, sillä tänä vuonna lähdetään myös Karibian risteilylle, joka kestää jo hitusen pidempään. Viisumi on ollut yksi suurimmista tekijöistä miksi en ole käynyt Pietarissa pitkään aikaan, sillä…
-
Vehreää puutarhaa ja huikeita 360-asteen näköaloja Lontoon korkeuksissa – sitä on ilmainen Sky Garden, jossa kannattaa ehdottomasti käydä Lontoon reissulla. Rakastan korkeita näköalapaikkoja, korkeuksista saa niin erilaisen kuvan matkakohteesta kuin maan matosena kaduilta. Sky Garden on suosittu paikka, joten kannattaa suunnitella vierailusi tänne ennakkoon. Sky Garden on yksi Lontoon korkeimmista rakennuksista (155 metriä, 38 kerrosta) ja täältä aukeaa todella upeat maisemat – jopa meidän pilvisellä ja sateisella säällä. Koska paikan voit kiertää 360-asteisesti ympäri, voit bongata monta tunnettua nähtävyyttä kuten esimerkiksi Tower Bridgen ja Thames-joen. Vaikka Sky Garden on ilmainen, sinne on kuitenkin rajattu kävijämääriä päivittäin. Liput pitää varata ennakkoon…
-
Ennen kuin oltiin ostettu lentoja Lontooseen, oli mulla kaksi asiaa jotka halusin ehdottomasti kokea ensimmäisellä Lontoon matkallani. Harry Potter -studio sekä Instagramista bongaamani ’afternoon tea bus tour’, josta oli muodostunut aikamoinen pakkomielle itselleni. Iltapäivätee -bussikierros oli aivan huikea kokemus – etenkin ensikertalaiselle Lontoon matkaajalle, sillä teekupposen ääreltä näki paljon Lontoon tunnettuja nähtävyyksiä. Kätevää! Brigit’s Bakeryn järjestämä afternoon tea bus tour pienellä ranskalaisella twistillä tarjoaa erikoisen elämyksen, sillä en ainakaan missään muualla ole törmännyt samantyyliseen konseptiin. Hyppäät vanhaan punaiseen kaksikerroksiseen bussiin, jossa sinulle on varattu oma pöytä ja sulle tarjoillaan iltapäivätee suolaisten ja makeiden herkkujen sekä totta kai sen teen kera.…
-
Kaupallinen yhteistyö / majoituksen ja ruokailut tarjosi: Radisson Blu Aleksanteri Aika tarkalleen neljä vuotta sitten se asteli miun elämään. Jussi. Tässä sitä nyt ollaan: asutaan omassa paritalon puolikkaassa Itä-Helsingissä, meillä on oma lapsi eli Kyösti-corgi ja olemme seikkaileet paljon yhdessä maailmalla – kotimaassa kuin ulkomailla. Lähdettiin viime viikolla juhlistamaan neljättä vuosipäivää yhdessä ja mikäs olisikaan ollut parempi vaihtoehto arjen kiireen keskellä kuin staycation omassa kotikaupungissa Radisson Blu Aleksanterissa. Välillä ei aina jaksa, ehdi tai edes halua lähteä minnekään kauas lomalle, tähän löytyy vastauksena helppo staycation. Jos jollekin termi on vielä uusi, niin staycation tarkoittaa lähilomailua omassa kotikaupungissa tai lähiseudulla. Staycationin…
-
Tallinnan ruokamatkalta kotiuduttu eilen ja ravintolavalinnat olivat jälleen kerran todella onnistuneet. Tallinnassa harvoin joutuu pettymään ravintoloiden suhteen, etenkin kun jaksaa tehdä vähän taustatyötä. Tällä yhden yön reissulla päädyttiin muun muassa ravintola Mooniin, jonka ruokalista koostuu modernista venäläisestä ruuasta. Moonia pidetään yhtenä Viron parhaimmista ravintoloista ja se löytyy myös White Guidesta eli meillä oli erittäin kovat odotukset kyseistä ravintolaa kohtaan. Usein Tallinnassa ollessa tulee syötyä joko vanhassakaupungissa tai Kalamajan alueella, joten Moonin sijainti oli kivaa vaihtelua. Moon sijaitsee vähän erikoisemmassa paikassa, eikä sinne välttämättä päätyisi ohi kävellessä. Ravintola löytyy meren läheisyydestä, terminaaleilta kävellessä Kalamajaan päin, Linnahallin jälkeen pieneltä kadulta. Eckerö Linen…